torstai, 13. syyskuu 2012

Buzzador: Air Wick -tuoksutikku




Pääsin mukaan Buzzaamaan Air Wick tuoksutikkuja. En ole tätä merkkiä aiemmin testannut. Tuoksutikkuja on ollut kahta eri merkkiä ja olen kyllä tykännyt kovasti.

Ensimmäinen huomio minkä tein oli se, että nämä paketit on helppo avata! Kahden aiemman merkin kanssa on saanut taistella, että pullon saa auki ja valmiiksi. Nyt riitti että käänsin korkista ja työnsin sormella pahvinpalasen pois, tikut sisään ja valmista tuli. Tykkään pitää näitä tikkuja vessassa ja kylppärissä. Miksei myös muualla asunnossa. Pidän kaikesta hyvälle tuoksuvasta. Pyykinpesuaineenikin tuoksuu ainae, halua käyttää tuoksuttomia.

Air Wick tuoksut ovat nimeltään Cool Linen & White Lilac ja Midnight Blackberry & Vanilla Silk. Vaniljan tuoksu varsinkin miellyttää minua.



Kaksi purkkia pääsi jo testaukseen ja loput paketit lähteekin ystäville testaukseen.

perjantai, 10. elokuu 2012

Buzzador: Oral-B Trizone 500

"Tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen"

Hampaita on harjattu ahkerasti uudella harjalla ja täytyy sanoa, että hyvin pesee! Hampaat tuntuu oikeasti puhtaammilta. Toki siitäkin iso plussa, että tulee oikeasti pestyä se suositeltu 2 minuuttia.. ilman värinöitä pesisin lyhyemmän ajan.

Minulla on ollut tämä harja parilla reissullakin mukana ja hyvin on akku kestänyt ilman latausta pari päivää. Pidemmille reissuille toki on otettava laturi mukaan :)

tiistai, 31. heinäkuu 2012

Buzzador: Oral-B Trizone 500

Kesälomani aikana sain Buzzadorilta kutsun testaamaan uutta Oral-B Trizone hammasharjaa. Olen miettinyt sähköhammasharjan ostamista jo monta vuotta, mutta en ole saanut aikaiseksi... Esikoiselle kyllä olen jo ostanut Oral-B:n sähköhammasharjan ja nyt oli vihdoin oma vuoroni :)



Hammasharja on hyvinsamalainen kuin tavallinen käsikäyttöinen harja.



Harjausteho tuntuu aika kovalta, mutta eiköhän siihen totu. Ensimmäisen harjauksen jälkeen ikenet oli verillä, mutta se on kuulemma normaalia ja ikeneni on muutenkin arat.

Minulla on suussa pari kohtaa jotka on vaikea putsata ja usein joudunkin palaamaan harjan kanssa putsaamaan näitä kohtia. Nyt kuitenkin saan nekin putsattua kerralla kunnolla.

Tämä kampanja oli maksullinen. Huokeaan hintaan tämä harja kuitenkin meille kotiutui ja nyt kun katselen hintoja niin kolminkertainen summa euroja pitäisi löydä tiskiin, jotta tämän harjan kotiin saisi. Hyvä diili siis.

Oral-B TriZone 500

  • 3D-teknologian avulla harja poistaa plakkia huipputehokkaasti.
  • Ajastin auttaa harjaamaan hammaslääkärien suositteleman kahden
    minuutin ajan.
  • Mekaaninen paineentunnistin varmistaa, että harjaus käy tehokkaasti
    ja hellävaraisesti.
  • Täyteen ladatulla akulla harjausaika on yhteensä jopa 30 minuuttia. Laite varoittaa, kun akun virta on loppumassa.
  • Yhteensopiva kaikkien Oral-B-harjaspäiden kanssa kanssa (lukuun
    ottamatta Sonicia).
  • 20 000 sykähdystä ja 7 600 pyyhkivää liikettä minuutissa.


tiistai, 31. heinäkuu 2012

Hopottajat: God Morgon BIFIDO mehut



Pääsin mukaan Hopottajien kampanjaan ja testaamaan uusia God Morgon Bifido mehuja. Tehtävänä oli ostaa 10 eurolla mehuja K-kaupasta. Tehtävä osottautui vähän hankalaksi kun ei mistään mehuja meinaa löytyä.. Meidän omassa K-Extrassa ei ollut näitä ollenkaan ja Nummelan Cittarista löytyi vain omenaa. Omenaa ostinkin ja myöhemmin appelsiinin kun sellainen käveli vastaan. Mehujen hinta on 1,79 € ja siitä vähän ylöspäin.

En itse voi sietää appelsiinimehuja joissa on hedelmälihaa. Aviomies kuitenkin tykkää nimenomaan sellaisista, joten ostin pari appelsiinia hänelle ja minulle ja pojalle omenaa. Omena oli aika omituisen näköistä, sellaista sameaa. Tuoksu oli enemmän omenainen kuin tavallisten omenamehujen. Omenapiirakka tuli mieleen :) Makukin oli oikein hyvä, ei kuitenkaan ehkä niin raikas kuin tavalliset omenamehut.

Ystävien kanssa Hopotettiin vielä myöhemmin jälkiruokien yhteydessä. Hyvin maistui heillekin. Hinnaltaan nämä ovat ihan ok joten ostan varmaan jatkossa tuota appelsiinia miehelleni.

sunnuntai, 8. huhtikuu 2012

Hopottajat: Muksu-puurot

Viimeiset kolme!
Tyttö kyllä söi kaikki paitsi neljän viljan puuroa hyvällä ruokahalulla. Itselleni kuitenkin tuli mielikuva, että suosikit oli

Persikkainen kaurapuuro
Vadelma-kaurapuuro
Omena-kaurapuuro
Puolukkainen puuro

Näitä neljää ostan taatusti jatkossakin.

Avaamatonta pakettia 10-15sec mikrossa ja jääkaapissa säilytettyä vähän pidempään. Kaikki tietää, että nälkäinen lapsi ei kauaa jaksa odotella..


Persikkainen kaurapuuro (5 kk+) on mieto ja lempeä lapsen ensipuuro, maidoton ja sokeroimaton - MAISTETTU, 2x puolikas purkki ja hyvin upposi.
Vadelma-kaurapuuro (5 kk+) on runsaasti vadelmaa (15 %) sisältävä mieto ja lempeä ensipuuro - MAISTETTU, hyvin maistui. Tätä on ennenkin syöty.
Puolukkainen puuro (6 kk+) on maidoton ja runsaasti marjaa (10 %) sisältävä puuro - MAISTETTU. Hyvää oli! Tuoksu oli niin hyvä, että olisi tehnyt mieli itsekin syödä.

Neljän viljan puuro (6 kk+) on sokeroimaton, herkullinen viljapuuro MAISTETTU. Liian vetistä, maku kuitenkin ihan hyvä.
Hedelmäinen puuro (6 kk+) on maidoton ja runsaasti hedelmää (20 %) sisältävä puuro. MAISTETTU. Hyvä koostumus, hyvä maku.
Kuningatarpuuro (6 kk+) on maidoton ja runsaasti marjaa (16 %) sisältävä puuro. MAISTETTU. Ei mitenkään äidin suosikki mustikoiden takia, mutta neidille tuntui maistuvan.
Luumupuuro (8 kk+) on maidoton, sokeroimaton ja täysjyvää sisältävä puuro - MAISTETTU. Sokeroimaton, mutta mulle jäi itselle tästä jotenkin tosi makea "fiilis". Hyvin tuntui kuitenkin tekevän kauppansa.
Aprikoosi-omenapuuro (8 kk+) on maidoton, sokeroimaton ja täysjyvää sisältävä puuro - MAISTETTU! Hyvää oli tämäkin. Kaikkien näiden koostumus on ollut varsin miellyttävä.
Omena-kaurapuuro (8 kk+) on hyvin hedelmäinen ja sokeroimaton täysjyvää sisältävä puuro. MAISTETTU! Tosi hyvää, hyvä koostumus eikä yhtään liian klimppistä meidän sihtikurkullekaan :)
Puolukkainen ruispuuro (1-3 v) on hyvin marjaisa ja täysjyvää sisältävä puuro isommalle lapselle - MAISTETTU! Skeptisenä laitoin puuroa lautaselle ja olin varma, että joudun heittämään ne pois. Mutta kuinkas sitten kävikään, tyttö söi lautasen tyhjäksi! Vaikka tämä oli isommille lapsille tarkoitettu, ei ollut liian klimppistä. Kuitenkin selkeästi tuhdimpaa tavaraa. Tuoteselostetta lukiessani en kyllä huomannut kummoista eroa esim. 5kk puuroon. 5kk puurosta sai 5kcal enemmän/100g ja proteiiniakin oli pikkuisen enemmän. Melko samaa tasoa nämä taitaa kuitenkin kaikki olla, maku vaan vaihtelee.



Tämä maistelu oli nyt tässä. Kiitämme ja jätämme viimeisen raportin :)